tiistai 3. elokuuta 2010

Viimeistelyjä

Autotalliremontti on valmistunut odotettua nopeammalla aikataululla. Enää viimeistelyt puuttuvat ja pääsen nauttimaan omasta 30 neliön kesämökistäni, jonne on matkaa kotiovelta viisi metriä.

Listat on siis vielä laittamatta, sekä uudet valaisimet on ostoslistalla heti kun on rahaa satsata niihin. Eräät tietyt ovat jo mielessä.







perjantai 16. heinäkuuta 2010

Purkutöitä ja lattianasennusta

Miehellä oli viikolla kaksi vapaapäivää ja lähdimme kiertelemään rautakauppoja tarkoituksena vertailla sisäpaneelien hintoja. Sattumalta eteen osui varsin hyvä laminaattitarjous ja paneelien sijaan ostettiinkin laminaatit.

Kotiin tultaessa mies aloitti välittömästi autotallin purkutyöt. Uhosi vielä, että vuorokauden päästä laminaatti on asennuttana. En uskonut, mutta niin se vaan oli!

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Visioita

Meillä on talon kyljessä lämmin, noin 30 neliöinen autotalli, joka olisi tarkoituksena muuttaa oleskelutilaksi. Aluksi ajatuksena oli puhkaista olohuoneesta seinä, jotta tilat saisi sisäkautta yhdistettyä, mutta tässä matkanvarrella suunnitelmia on taas jatkojalostettu ja päätettiin pitää tila vielä täysin erillisenä.

Katsotaan nyt miten projekti lähtee etenemään, pienellä budjetilla mennään, joten se luonnollisesti hidastaa tahtia ja vaikuttaa materiaalivalintoihin. Ideoita kuitenkin riittää, nyt vaan odotellaan että miehen loma alkaa ja päästään toteutusasteelle!

Tässä lähtötilanne:







lauantai 3. heinäkuuta 2010

Pieniä asioita, iso ilo

Olen jo pitkään rakastanut pallokuoseja. Tykkään niistä vaatteissa, tekstiileissä, sisustuksessa, ihan missä vaan. Vihdoinkin sain tilattua keittiöön Greengaten keittiöpyyhkeet, olin ihastellut niitä jo pitkään, mutten ollut raaskinut ostaa, kun raha on ollut tiukilla isompien hankintojen takia (tuo meidän akitapentu..). No nyt sain ne ja kylläpä pienet asiat jaksaa ilahduttaa monta päivää.



Tuulikaappi sai uutta ilmettä toukokuussa, kun keräsin kaapista kaikkia ylijäämätarvikkeita. Maalipurkki oli ostettu jo edelliseen kotiin, mutta en silloin sitä sinne halunnutkaan laittaa. Laura Ashleyn tapettia taas jäi yli makuuhuoneen remontista ja tapetoin sillä tuulikaapin kaappien ovet. Ainoastaan laminaatti ostettiin uutena tuohon tilaan, joten hintaa tälle remontille kertyi laminaatin verran, 35€.


keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Lastenhuone projektissa

Lastenhuone on edelleen vaiheessa, kuten kaikki muutkin huoneet kodissamme makuuhuonetta lukuunottamatta (jonka piti olla viimeisenä valmis, mutta valmistuikin ensimmäisenä, tyypillistä minulle).

Kokosin jämätarvikkeita ja uudistin lasten vaatekaapin, joka kylläkin palvelee meillä lelukaappina. Tässä ennen ja jälkeen kuvat:

Ennen


Ja jälkeen (tosin toiseen reunaan on tulossa vielä ovi, jonka maalasin, mutta se ei ole vielä kuivunut):


keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Ensimmäinen luku

Näistä asioista ajattelin kirjoittaa:

Remontoinnista


Rakkaista







Ja Hirvien järvestä, josta on tullut nyt Kotimme